Onko olemassa kestävästi kehitettyä palmuöljyä?

blog slothino sustainable palm oil

Onko kestävästi kehitetty palmuöljy lähinnä vain myytti? Osa maailman suurimmista brändeistä teki lupauksen sitoutua puhtaampaan, kestävämpään palmuöljyteollisuuteen vuonna 2010. Valitettavasti kävi kuitenkin niin, ettei tämä toteutunut käytännössä. Vuonna 2018 tilanne kuitenkin muuttui, kun Roundtable for Sustainable Palm Oil (RSPO) päätti tehdä todella tarpeellisen stopin metsien tuhoamiselle. Valitettavasti nyt vuonna 2021 emme voisi olla kauempana totuudesta. Vaikka metsien tuhoaminen vähentyi hieman vuonna 2020, vuosia sitten asetetut tavoitteet ovat yhä pitkän matkan päässä. Pienestä notkahduksesta huolimatta palmuöljyn tuotanto on aiheuttanut yhä sademetsien tuhoamista, sillä niitä kaadettiin hurjat 38 000 hehtaaria vuonna 2020.

Koronapandemia on niin ikään jättänyt jälkensä kyseiselle toimialalle. Koska kansainvälinen kauppa vähentyi merkittävästi, sama näkyi myös palmuöljyn tuotannossa. On mahdollista, että metsien hakkaaminen on yhteydessä metsien hakkaamisen vähentymiseen, sillä paikallisilla rajoituksilla yritettiin vaikuttaa viruksen leviämiseen. Mikäli tämä on vaikuttanut tilanteeseen, metsien tuhoamisen luvut nousevat jälleen ennen 2020 sijoittuvalle tasolle.

Chain Reaction -tutkimuksen tekemän yksityiskohtaisen selvityksen mukaan 10 yhtiötä on ollut vastuussa reippaasta 58 prosentista sademetsien tuhoamisesta, mitä tulee palmuöljyyn liittyviin toimilupiin. Nämä yritykset ovat tärkeä osa maailman isoimpien yrityksien tuotantoketjuja. Vaikka palmuöljyyn liitännäiset yhtiöt ovatkin ensisijaisesti syytettyjen joukossa, tuotantoketjujen kanssa tekemisissä olevien yrityksen tulisi saada samanlaista kohtelua.

Ennen kuin lunastat Slothinon kasinobonuksen ja aloitat mukavan pelituokion, tutkitaan hetki yhdessä, millaisia ongelmia liittyy kestävän palmuöljyyn.

Miksi palmuöljystä on tullut ympäristöuhka?

Palmuöljyn käyttö on todella yleistä, sillä arvioiden mukaan noin puolet supermarkettien hyllyillä löytyvistä tuotteista sisältää palmuöljyä jopa kansainvälisellä tasolla mitattuna. Siivoustuotteet, kosmetiikka ja elintarvikkeet edustavat vain osaa niistä. Tämä on todella ymmärrettävää, sillä palmuöljy on edullista ja kyseessä on lisäksi erittäin monikäyttöinen tuote. Tämä onkin ongelman ydin.

Palmuöljyä käytetään todella paljon eri teollisuudenaloilla, minkä johdosta tämä lisää tuotteen kysyntää. Intia ja Malesia toimivat maailman johtavina palmuöljyn tuottajina, minkä johdosta ne raivaavat jatkuvasti lisää maata palmupuiden istuttamista varten. Ottaen huomioon vielä faktan, että sademetsät muodostavat erittäin suuren osan niiden pinta-alasta, lopputulos voi johtaa ympäristökatastrofiin.

Muutokset näkyvät voimakkaasti luonnossa. Yksi parhaiten tunnetuista esimerkeistä on oranki, joka on jo ajettu lähestulkoon lajin sukupuuton partaalle, sillä lajeja on enää kolme jäljellä. Kaikki näistä jäljelle jäävistä lajeista sijaitsee Indonesiassa ja Malesiassa. Metsien hakkaaminen on vakava uhka orankille, sillä se on menettänyt merkittävän osan elinympäristöstään luonnossa. Sumatranoranki on listattukin äärimmäisen uhanalaisten nisäkkäiden joukkoon ja yleinen epäilys onkin, että palmupuiden istutukset ovat myötävaikuttaneet tähän asiaan.

Kestävän kehityksen palmuöljyyn liittyvät ongelmat

Kaikkein helpoin ratkaisu palmuöljyyn liittyviin ongelmiin olisi lopettaa sen käyttäminen. Vaitettavasti asia ei ole näin yksinkertainen. Yksi sen käyttöä puoltava syy on, että se on teollisuuden kannalta parempi vaihtoehto. Se on huomattavasti edullisempi menetelmä moniin muihin vaihtoehtoihin verrattuna, sillä palmuöljyn tuotanto vie vähemmän maan pinta-alaa. Tämän lisäksi se on erittäin monipuolinen, mistä kiitos kuuluu sen ominaisuuksille. Lisäksi on huomioitava, että sen tuotanto on monille perheille ja yhteisöille erittäin tärkeä tulonlähde. Sitä käytetään myös laajalti ruuanlaitossa useissa maissa, joissa sitä on hyvin saatavilla.

Tässä kohtaa katseet kääntyvätkin kestävästi kehitetyn palmuöljyn puoleen. RSPO omaa erittäin selkeän suunnitelman kestävän kehityksen palmuöljyn tuotantoa varten. Vaikka siihen liittyvät vaatimukset ovat selkeät, niitä on tulkittu hieman laajemmalla kädellä. Merkittävä osa RSPO:n toimiluvista sijaitsee nimittäin tuhotuilla alueilla. Vaikka tuotetta koskeekin sääntö, ettei tuotantoa saisi harjoittaa tuhotuilla alueilla, numerot antavat tilanteesta hyvin erilaisen kuvan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ympäristöä tuhotaan yhä edelleen RSPO:n toimilupien alueella.

Monet viime vuosien aikana tehdyt raportit ovat yhdistäneet RSPO:n sertifioinnin alaisuudessa toimivia brändejä yhteen ympäristön tuhoamisen kanssa. Nämä yritykset harjoittavat yhä säännöllisesti metsien tuhoamista, mikä on johtanut esimerkiksi massiivisiin metsäpaloihin. Nämä palot ovat tuhonneet metsää palmupuiden istuttamisen alaisuudesta. Greenpeacen kaltaiset kansainväliset ympäristöjärjestöt ovatkin syyttäneet RSPO:ta ja sen sertifiointia rajusti esimerkiksi huijauksesta.

Onko olemassa reittiä kestävän kehityksen mukaisen palmuöljyn tuotantoon?

Vaikka nykyinen tilanne ei näytäkään erityisen hyvältä, täytyy todeta, että kestävän kehityksen palmuöljy on varmasti mahdollinen vaihtoehto. RSPO:n ohjeet kestävän kehityksen palmuöljyä varten muodostavat hyvän pohjan siihen. Näiden ohjeiden seuraamisesta käydään yhä keskustelua, sillä niitä ei tällä hetkellä juuri seurata niin kuin niitä pitäisi. On kuitenkin huomioitava, että siihen listatut käytännöt muodostavat hyvät standardit kestävän kehityksen palmuöljyn tuotannon kannalta.

Vaihtoehtoja on monia ja esimerkiksi metsien tuhoamisen loppuminen, yhteistyö paikallisten yhteisöjen kanssa ja parempien sekä tehokkaampien tekniikoiden käyttö ovat vain muutamia vaihtoehdoista. Muutoksia tarvitaan myös tuotantoketjun tasolla. Nämä yritykset jatkavat samalla tavalla toimimista vain yhdestä syystä – niiden nykyisille toimintatavoille ja tuotteille riittää kysyntää. Niin kauan kuin jättimäiset yritykset jatkavat palmuöljyn ostamista kyseenalaisilta toimittajilta, muutosta ei tule koskaan tapahtumaan.

Toivottavasti opit tämän artikkelin myötä uusia asioita palmuöljyyn ja ympäristöasioihin liittyen. Me Slothinolla haluamme lisätä tietoisuutta ympäristösn liittyen. Pysy kuulolla Slothinon uusimmista uutisista sekä uusimmista peliarvosteluista. Tutustu blogiimme, jotta voit lukea lisää peliaiheisia uutisia sekä ympäristöaiheista sisältöä. Viihdy omaan tahtiisi, pelaa omaan tahtiisi!